top of page

mIHIN ympäristö-POLKU JOHTAA?

Ympäristöalalla vastataan ajankohtaisiin, maailmalaajuisiin haasteisiin kuten ilmastonmuutoksen hillintään, ruokaturvaan, luonnonvarojen kestävään käyttöön ja uusiin energiaratkaisuihin. Ympäristöalalla tehdään tärkeää työtä luonnon ja ympäristön suojelemiseksi ja hoitamiseksi. Ympäristönsuojelun tavoitteena on hyvä ympäristön tila ja ekologisesti kestävä kehitys. Luonnonsuojelulla pyritään säilyttämään luonnon monimuotoisuus, ehkäistään ihmisen aiheuttamia muutoksia luonnontilaisessa ympäristössä ja palautetaan ympäristöjä entiselleen. Ympäristötyön tärkeydestä kertoo se, että ympäristön tila vaikuttaa ihmisten, yhteiskuntien ja koko luonnon hyvinvointiin. Globaalissa mittakaavassa ympäristöasioiden hoidolla vaikutetaan elinolosuhteisiin maapallolla pitkälle tulevaisuuteen. 

Ympäristönhuollon palveluihin kuuluu ihmisen toiminnasta syntyvien jätteiden keräys ja käsittely. Ympäristönhuolto on siksi välttämätöntä sekä elinympäristön terveellisyyden että yhteiskunnan toimintojen sujuvuuden kannalta. Ympäristönhuollolla vaikutetaan myös ympäristön hyvinvointiin estämällä tai vähentämällä haitallisten aineiden pääsyä luontoon sekä puhdistamalla maaperää ja vesiä. Ympäristönhuollossa työskennellään jätteiden keräyksen, kuljetuksen, vastaanoton ja käsittelyn tehtävissä. Ala työllistää myös kierrätyksessä, jätevesihuollossa sekä pilaantuneen maaperän ja vesistöjen kunnostuksessa. Muita tehtäväalueita ovat esimerkiksi neuvonta, konsultointi, suunnittelu, tutkimus ja ympäristövalvonta. 

Maa- ja metsätieteellisissä opinnoissa perehdytään monitieteisesti, eri näkökulmat huomioiden, luonnonvarojen vastuulliseen käyttöön, joka on nykyisen ja tulevan hyvinvoinnin perusta. Maa- ja metsätalouden opinnot antavat ammattitaidon myös esimerkiksi puutarhatalouden, metsäalan tai vaikka maaseutuelinkeinojen erilaisiin tehtäviin.
 

 

mINNE OPISKELEMAAN ympäristö-POLULTA?

ammatillinen koulutus

  • Hevostalouden perustutkinto (hevostenhoitaja, ratsastuksenohjaaja, hevospalveluohjaaja) 

  • Kalatalouden perustutkinto (kalastaja, kalanviljelijä, kalanjalostaja, kalastuksenohjaaja)    

  • Maatalousalan perustutkinto (eläintenhoidon osaamisala eläintenhoitaja, maatalousteknologian osaamisala maaseutuyrittäjä, maatilatalouden osaamisala maaseutuyrittäjä, turkistalouden osaamisala turkistarhaaja) 

  • Metsäalan perustutkinto (metsäenergian tuotannon osaamisala metsäenergiantuottaja, metsäkoneasennuksen osaamisala metsäkoneasentaja, metsäkoneenkuljetuksen osaamisala metsäkoneenkuljettaja, metsätalouden osaamisala metsuri-metsäpalvelujen tuottaja) 

  • Puutarha-alan perustutkinto (kukka- ja puutarhakaupan osaamisala puutarhuri, puutarhatuotannon osaamisala puutarhuri, viheralan osaamisala puutarhuri) 

  • Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto (luontoalan osaamisala luonto-ohjaaja, luonnonvaratuottaja, porotalouden osaamisala poronhoitaja,  ympäristöalan osaamisala ympäristönhoitaja ympäristönhuoltaja)  

Tutustu myös: Ammatillisten alojen osaamisalat, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot

AMMATTIKORKEAKOULU

  • Agrologi (maaseutuelinkeinojen eri tehtävät, kuten neuvonta-, suunnittelu-, johtamis-, koulutus-, projekti-, tuotekehitys- ja markkinointitehtävät, hevosalan palveluliiketointa, hevosen hyvinvointi, maaseutuyrittäminen) 

  • Hortonomi (puutarhakasvien tuotannon, käsittelyn ja tuotekehityksen asiantuntija) 

  • Metsätalousinsinööri (metsäalan asiantuntija-, työnjohto-, koulutus-, neuvonta- ja suunnittelutehtävät) 

  • Ympäristösuunnittelija (asuinalueiden, teollisuusalueiden ja puistojen ympäristöratkaisujen suunnittelun lisäksi alueiden käytön arviointi, liikennejärjestelmien tai liikenteen haittojen vähentämisen suunnittelu, sekä erilaisten ilmansuojelu- ja meluntorjuntaratkaisujen kehittäminen) 

  • Energia- ja ympäristötekniikka Insinööri (katso tekniikka-polku, vaihtoehtoiset energian tuotantomenetelmät, energian käyttö ja jakelu sekä erilaiset energiantuotantolaitokset, vesi- ja jätehuolto, ilmansuojelu, energiatekniikka, pilaantuneen ympäristön hoito ja kunnostus jne.) 

YLIOPISTO

  • Metsätieteet, metsätiede (uusiutuvien luonnonvarojen vastuullinen käyttö Suomessa ja maailmanlaajuisesti) 

  • Maataloustieteet (ympäristö, ruoantuotanto, biotalous, biotekniikka, maatalous, kasvintuotanto, geenitekniikka, genomiikka, bioenergia, teknologia)

  • Maantiede, maantiede ja ympäristöpolitiikka (katso luma-polku

  • Geologia, geotieteet (katso luma-polku

  • Ympäristötekniikka, ympäristö-, energia- ja biotekniikka (katso DI-koulutukset tekniikka-polku, biotalous, cleantech, geotekniikka, ilmastonmuutos, vesihuolto, ympäristörakentaminen, paikkatieto)

  • Ympäristötieteet (ympäristönsuojelu, ympäristömuutos, ympäristöoikeus, ympäristöteknologia, ympäristöterveys)

  • Ympäristö- ja biotieteet (katso luma-polku)

  • Ympäristö- ja elintarviketalous (katso kauppa-polku taloustiede)

  • Luonnonvarat ja ympäristö (akvattinen tiede, hydrobiologia, ympäristöanalytiikka, ympäristövaikutusten arviointi, ympäristö, ympäristöekologia)

ruotsinkielinen koulutus

  • Agrolog  AMK (naturbruk)

  • Skogsbruksingenjör AMK (naturbruk) (katso tekniikka-polku)

  • Ingenjör AMK, energi- och miljöteknik (katso tekniikka-polku)

englanninkielinen koulutus

  • Bachelor of Natural Resources AMK, Sustainable Coastal Management

  • Bachelor of Engineering AMK, Environmental Engineering (katso tekniikka-polku)

Hyödylliset linkit

löydä koulutuksesi

Opintopolku on Suomen valtakunnallinen koulutussivusto, jonka kautta löydät kaiken tiedon koulutuksista. Etsi mielenkiintoiset koulutukset ja tutustu opintojen sisältöihin. Opintopolusta löydät ajankohtaiset valintaperusteet ja ohjeet koulutukseen hakemiseen.

kiinnostuitko alasta?

What is your dream

Herättikö ala kiinnostuksesi? Olisiko tämä se ala, johon voisit tutustua hieman tarkemmin? Heittäydy mukaan Opopassin jatko-opintopolulle ja tee alaan liittyviä tehtäviä. Kerää opopisteitä omalta polultasi ja selkiytä samalla jatko-opintosuunnitelmaasi.

bottom of page