top of page

oma talous ja yrittäjyys
oma talous ja yrittäjyys

1. oma talous

Opiskelijan oma talous

 

Lukion jälkeisen opiskelun aloittaminen on muutos ja siihen liittyy paljon uusia ja jännittäviä asioita. Uuden opiskelupaikan saaminen ja opintojen aloittaminen on uusi ja innostava elämänvaihe. Uuden elämäntilanteen edessä, jotkin asiat saattavat kuitenkin askarruttaa mieltä. Opintojaan aloittelevaa nuorta opiskelijaa mietityttää usein arjen raha-asiat, oma talous ja vastuu siitä. Opiskelijan tulot koostuvat pääasiassa opinto- ja asumistuista, lainasta sekä mahdollisista muista tuloista. Menoista suurimman osuuden muodostavat vuokra ja ruoka. 

 

Opintotuki, asumistuki ja opintolaina 

 

Opiskelijan ensisijainen toimeentulojärjestelmä on opintotuki ja suurin osa opiskelijoista nostaa opintotukea opintojensa rahoittamiseksi. Opintotukeen kuuluvat opintoraha ja opintolainan valtiontakaus sekä osalle opiskelijoita myönnettävä asumislisä (ulkomailla tai Ahvenanmaalla opiskelevat, jotka asuvat vuokralla).  

 

Opiskelijat saavat yleistä asumistukea samoin ehdoin kuin muutkin tuen saajat. Asumistuki ei vaikuta opintotuen saamiseen. Kela maksaa asuntotuen ruokakunnalle yhteisesti. Asumistuen määrään vaikuttavat ruokakuntaan kuuluvien henkilöiden bruttotulot.  
 

Opintolaina mahdollistaa opintoihin keskittymisen opiskelujen ajan ja auttaa kattamaan opiskeluaikana syntyviä kuluja. Opintolaina on valtion takaama laina, joka pitää kuitenkin maksaa takaisin opintojen päätyttyä.  

 
Omien menojen seuraaminen ja suunnittelu auttaa pitämään oman talouden kunnossa ja vähentää rahankäyttöön usein liittyvää stressiä. Voit tarkistaa Kelan opintotuen laskurilla, voitko saada opintotukea ja kuinka paljon. 

 

Oman rahankäytön tunnistaminen 

Oman talouden hallinta lähtee omasta rahan käytön tunnistamisesta. On hyvä tunnistaa paikat, tilanteet ja tarpeet, jolloin rahaa käyttää. Tulevaisuuden kannalta on tärkeää tunnistaa ja pystyä vaikuttamaan omaan rahan käyttöön, jotta voi saavuttaa haaveet tulevaisuudessa. Oman talouden taitoja voi harjoitella, eikä koskaan ole liian myöhäistä aloittaa harjoittelu.  

 

Oman talouden pohtiminen voi tuntua kaukaiselta, jos tällä hetkellä et saa säännöllistä tuloa. Vaikka käyttäisit nyt pieniä summia rahaa niin tulevaisuudessa tulosi ja menosi kasvavat. Pienempiä rahoja käyttämällä oppii tulevaisuudessa käyttämään isoja rahoja, joten oppi kannattaakin aloittaa juuri nyt. 

 

Budjetointi mahdollistaa tasapainoisen rahan käytön, säästötavoitteiden laatimisen ja tulevaisuuden suunnittelemisen. Sen avulla saat tarkan käsityksen millaisia summia voit kuluttaa päivässä/viikossa/kuukaudessa ja esimerkiksi kuinka kauan täytyy säästää, jotta voit hankkia jonkin haluamasi tuotteen tai asian.

Man carrying cardboard box while standing in bedroom.jpg

Rahataidoilla voi myös vaikuttaa maapallon kestävän kehityksen kulkuun. Se miten käytämme rahaa, ratkaisee millaisen huomisen me kaikki saamme.

Young woman by fjord in Norway.jpg

suorita osio ja tee tehtävät

Tehtävät

1. Oma talous

 

A) Etsi tietoa opintotuesta, asumistuesta ja opintolainasta ja vastaa kysymyksiin. Löydät myös tietoa oman pankkisi nettisivuilta.
 

Mitkä asiat vaikuttavat opintorahan (osa opintotukea) määrään? (opintotuki)

Mitä tarkoittaa, että Kela maksaa asumistuen ruokakunnalle yhteisesti? (opiskelijan asumistuki)

Paljonko opintolainaa voi saada? (opintolaina)

Milloin opintolaina pitää maksaa takaisin?

Mikä on opintolainahyvitys?

B) Pohdi millainen rahankäyttäjä olet. Katso rahankäytön psykologia -video ja vastaa kysymyksiin.

Missä tilanteissa käytät rahaa? Mihin käytät rahaa? 

Säästätkö rahaa? Mitä asioita varten säästät?

Millainen rahankäyttäjä haluaisit olla itsenäistyttyäsi? Mihin haluaisit panostaa ja mistä pihistää?

C) Katso budjetoinnista kertova video (3:51min.). Tee tämän jälkeen itsellesi kuukauden budjetti, jossa listaat ylös omat tulot ja menot. Budjetti kertoo sinulle millä mallilla taloutesi on. Käytä apunasi seuraavia kategorioita: 

Asuminen: vuokra, sähkö, vesi, nettiliittymä, kotivakuutus Ruoka: kauppaostokset, ravintola-, kahvila ja baarikulut Matkustus: julkinen liikenne tai auto, kaupunkipyörä, sähköpotkulaudat Digi- ja suoratoistopalvelut: esim. Spotify, Netflix, puhelinliittymä Muut: esim. harrastukset, vaatteet, terveyspalvelut, lemmikki 
 

D) Lue kolme esimerkkiä rahataitomokista (otat velkaa ilman kunnon harkintaa, laskut jäävät maksamatta, luottotietojen menetys) ja kuinka ne ratkaistaan. Maksuongelmasta kertominen on vastuunottamista omasta taloudesta.
 

Mistä nuori, joka kohtaa ongelmia talouden hallinnassa, saa neuvoja maksuongelmien selvittämiseen?

Mitä tarkoittaa maksuhäiriömerkintä?

Miten maksuhäiriömerkintä vaikuttaisi elämääsi tulevaisuudessa?

 

E) Myös opiskelija voi säästää ja laittaa pienen summan talteen tulevaisuutta varten. Pienistäkin summista syntyy ajan kuluessa iso potti.​
 

Miksi säästäminen on tärkeää? 

Millä tapaa saat rahaa säästöön?

Mikä on säästötavoitteesi? Säästätkö jotain tarkoitusta varten? 

Sijoitatko? Millä tavalla sijoitat? 

linkit

Hyödyllisiä linkkejä
 

​​​

Opintotuki
(Kela)

Opintotukilaskuri
(Kela)

Opintoraha
(Kela)

Pikaopas opintoetuuksiin
(Kela)

Opiskelijan omat tulot
(Kela)

Mitä eläminen maksaa yksin asuvalle alle 45 vuotiaalle
(Takuusäätiö)

Budjettipohja
(Takuusäätiö)

Vinkkejä säästämisen aloittamiseen 
(Takuusäätiö)

Miten varautua yllättäviin menoihin
(Takuusäätiö)

Tietoa maksuhäiriömerkinnästä
(Takuusäätiö)

Budjetointi vinkit ja budjetointipohja -excel
(Martat)

Vinkkejä säätämiseen
(Martat)

video

#Rahataito: Budjetointi | Nordea Pankki

#Rahataito: Budjetointi | Nordea Pankki

Play Video

Opopassin Oma talous-osio on tehty vastuullisessa yhteistyössä Opopassin yhteistyökumppanin Nordean kanssa: 

"Raha kulkee jokaisen ihmisen rinnalla läpi koko elämän. Siksi on tärkeää, että jo nuoresta pitäen opitaan askel askeleelta arjen rahataitoja. Talousasioiden asiantuntijoina hankkeidemme kautta autamme kehittämään arjen taloustaitoja ja näin toimimalla ennaltaehkäisemme myös syrjäytymistä. Tuemme  vuosittain yli 180 000 lasta ja nuorta talous- ja yrittäjyystaidoissa. Tämän lisäksi sparraamme tuhansia yrittäjiä ja tuemme senioreiden digitaitoja. Tämä on mahdollistettu viimeisen viiden vuoden aikana yli 10 000 nordealaisten vapaaehtoisen voimin."  

Nordea_Masterbrand_500px_RGB.png
bottom of page