TEe työelämä tehtävä ja liitä omaan passiisi 

ansaitse 2 pistettä

työharjoittelu

Oletko koskaan miettinyt töihin lähtöä ulkomaille? Suomen kansalaisia muuttaa tilastokeskuksen laskelmien mukaan Suomesta ulkomaille noin 10 000 joka vuosi.  Suosituin maa on ehdottomasti ruotsi (yli 2000 henkeä). Muita suosittuja maita ovat Iso-Britannia, USA, Saksa, Espanja,

Tanska ja Viro.   

 

Työharjoittelu voi olla ensimmäinen kevytaskel suunnata maailmalle. Työharjoittelu voi olla myös ponnahduslauta pidempiaikaisiin  työsuhteisiin. Harjoittelu tukee ammatillista kehittymistä ja kielitaitoa sekä valmiuksia kansainvälistyä. Työharjoittelu voi kuulua osana opintojasi esimerkiksi ammatillisissa oppilaitoksissa tai ammattikorkeakoulussa. Tällöin työssäoppimispaikkaa ulkomailta voi useimmiten hakea oman oppilaitoksesi kautta. 

Korkeakouluopiskelijoille on ulkomaisia työharjoittelupaikkoja välittävät esimerkiksi kansainväliset opiskelijajärjestöt ja Opetushallitus, joka vastaa kansainvälisestä liikkuvuudesta ja yhteistyöstä.  

 

TEHTÄVÄ:  

Nyt on aika tutustua erilaisiin ulkomaisiin työharjoitteluvaihtoehtoihin.  Kirjoita kaksiosainen raportti tai tee muu esitys, jossa ensimmäisessä  osassa kuvaat erilaisia korkeakouluopiskelijalle suunnattuja  työharjoitteluvaihtoehtoja ja toisessa osassa kuvaat  omakohtaisia  kokemuksiasi.  

 

A) Kirjoita kuvaus erilaisista työharjoitteluvaihtoehdoista ulkomailla.  Saat vinkkejä esimerkiksi www.maailmalle.net/tyoharjoittelu -sivustolta. Selvitä millaisia hakukriteerejä eri ohjelmissa on. Kuvaa myös mitä hyviä ja huonoja puolia eri ohjelmiin liittyy? 

 

B) Mieti seuraavaksi kansainvälistä työharjoittelua omakohtaisesti.  Kuvittele, että saat houkuttelevan työharjoittelupaikan toiselta puolen maailmaa. Mitkä ovat ne asiat, jotka saavat sinut lähtemään, mitkä asiat tai ajatukset ovat puolestaan lähtemisesi tiellä. Jatka unelmointia ja 

kuvittele, että tartuit tilaisuuteen ja lähdit matkaan puoleksi vuodeksi. 

Kuuden kuukauden kuluttua palaat kotimaahan. Mieti mikä oli matkan parasta antia, mitä työharjoittelukokemuksesta jäi reppuun?   

Toteutus

Raportti tai

muu tuotos

Aika

2h 30min = 2 pistettä

Aihe

Työelämä

©2018 BY OPOPASSI