tee tehtävä 1p ja tutustu korkeakouluun
Oletko kiinnostunut mahdollisuudesta päästä jo lukioaikana tutustumaan korkeakoulujen tarjoamiin opintoihin? Lukiolaiset pohtivat opintojensa aikana sekä lukion jälkeisiä suunnitelmia, että korkeakoulujen opintojen sisältöjä. Eniten askarruttavat opintojen kiinnostavuus, mitä opinnoissa käsitellään sekä ovatko opinnot vaikeita. Korkeakoulut järjestävät lukiolaisille suunnattuja opintoja, joiden avulla lukiolainen pääsee tutustumaan korkeakoulujen opintomahdolli-suuksiin ja kokeilemaan itseä kiinnostavia opintoja.
Tehtävän avulla pääset tutustumaan Tampereen yliopiston opintomahdolli-suuksiin. Mikäli teet korkeakoulujen opintoja selvitä niiden hyväksilukeminen lukio-opintoihisi oman koulusi kanssa. Huomioi myös, että osa kursseista voi olla maksullisia.
Tehtävä:
-
Omaa alaa ja tulevaa ammattia miettiessä on hyvä pohtia eri koulutusten mahdollisuuksia. Tutustu Tampereen yliopiston koulutusvaihtoehtoihin, mikä tai mitkä koulutukset vastaisivat parhaiten tulevaisuuden urahaaveitasi? Etsi vähintään kahden sinua kiinnostavan koulutuksen koulutuskortti sivuiltamme ja
-
tutustu koulutusten tarjoamiin uramahdollisuuksiin,
-
selvitä valintaperusteista milloin koulutukseen hakeudutaan ja
-
mitä eri reittejä koulutukseen hakeutumiseksi on?
2. Tutustu Tampereen yliopiston Juniversityn nuorille suunnattuun tarjontaan. Tutki, mitä eri vaihtoehtoja on tutustua tieteisiin ja yliopistokoulutukseen jo lukio-opintojen aikana. Pohdi, miten voisit hyödyntää eri mahdollisuuksia ja mikä sinua innostaisi korkeakouluopintoihin?
3. Tampereen yliopiston vapaasti valittavat opinnot mahdollistavat opiskelijoille oman näköisten tutkintojen rakentamisen. Opintoja on mahdollista valita hyvin laajasti, myös oman koulutuksen ulkopuoleltakin, täydentämään omaa tutkintoa. Opinnoissa voi yhdistellä eri alojen opintoja. Monipuolisia opiskelumahdollisuuksia lisää entisestään korkeakouluyhteisömme. Tutustu vapaasti valittavien opintojemme nettisivuun. Mitä eri alojen opintoja voit mahdollisesti yhdistää sinua kiinnostavan alan opintoihin, ja miten ne hyödyttäisivät sinua tulevaisuudessa?
4. Tiesitkö, että Tampere on Suomen suosituin opiskelu-, vierailu- ja asuinpaikkakunta? Joka kuudes kaupungin yli 235 000 asukkaasta on opiskelija.
A) Mitkä tekijät vaikuttaisivat omaan viihtyvyyteesi tulevassa opiskelukaupungissasi?
B) Pohdi kysymystä: samoja opintoja tarjotaan muuallakin - miksi tulisit juuri Tampereelle?
Toteutus
Vapaa valinta
Aika
75min = 1 piste
Aihe
Opiskele

