eximia

minäkö kauppikseen?

Kauppatieteet on monipuolinen opintokokonaisuus, ja opintojen aikana voi suunnata omaa osaamistaan useille erilaisille suuntautumisalueille. Valmistuneet kauppatieteiden kandidaatit ja maisterit työskentelevät monissa erilaisissa tehtävissä Suomessa ja ulkomailla. Katso missä erilaisissa tehtävissä kauppatieteilijät voivat esimerkiksi toimia Töissä.fi -sivustolta. 

TEHTÄVÄ:  

Nyt on aika lähteä ottamaan selvää olisiko kauppatiede sinulle potentiaalinen opiskeluvaihtoehto.

 

1. Kauppatieteitä voi Suomessa opiskella kymmenessä eri yliopistossa. Tutki mitkä kolme yliopistoa sopisivat sinulle parhaiten ja miksi?  

2. Selvitä sitten mikä olisi sinulle sopiva pääaine vaihtoehto ja miksi haluaisit keskittyä juuri tähän kaupallisen alan osa-alueeseen? Voit etsiä tietoa pääainevaihtoehdoista suoraan yliopistojen kotisivuilta ja kootusti TÄSTÄ.

3. Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa on mukana kaikki Suomen kauppatieteiden tutkintoa tarjoavat yliopistot. Selvitä millainen kauppatieteen valintamenettely on. Selvitä esimerkiksi mistä aineista saa lähtöpisteitä todistusvalinnassa ja kuinka monta prosenttia valitaan valintakoejonosta. Mikä valintatapa olisi sinulle edukas ja miksi? Lue lisää kauppatieteen valinnasta yhteisvalintasivustolta TÄSTÄ

4. Tutustu kauppatieteen yhteisvalinnan valintakokeen materiaalin TÄSTÄ. Selvitä kunkin lukiokurssin opetussuunnitelma/ keskeiset sisällöt. Missä aiheissa olet vahvoilla, mitä asioita mielestäsi jo osaat? Missä sinun pitäisi puolestaan kehittyä?  

5. Tehtävä 5 sisältö kumppanin mukainen tehtävä.

 

Toteutus

Vapaa valinta

Aika

Vapaa valinta siten, että 75 min = 1 piste

Aihe

Vapaa valinta

mikä on eximia?

löefmEMFNÖQFN mölwfmnwefnwPKÅWFKPÅRG JPOJMOPFJEWPFNWKLEF

NWEFNWJEFBmlkdfmkergnkengerg

nkwlefnklwngnwg

mitä tarjoamme sinulle?

I’m a paragraph. Double click here or click Edit Text to add some text of your own or to change the font. Tell your visitors a bit about your services. I’m a paragraph. Double click here or click Edit Text to add some text of your own or to change the font. Tell your visitors a bit about your services. I’m a paragraph. Double click here or click Edit Text to add some text of your own or to change the font. Tell your visitors a bit about your services.I’m a paragraph. Double click here or click Edit Text to add some text of your own or to change the font. Tell your visitors a bit about your services.I’m a paragraph. Double click here or click Edit Text to add some text of your own or to change the font. Tell your visitors a bit about your services.I’m a paragraph. Double click here or click Edit Text to add some text of your own or to change the font. Tell your visitors a bit about your services.

Lukiolainen

ewkfmnkwEGPNWEPGNEWPGNP3NYP3

KMFKNERKGNKkmgpmerpgnmeprngperhnpehtåhmåejåt,jårt,j,rtjårtårtjårj

nanfnwoegnowkngwngwnkgnw

Lukiolainen

enfownenweofnwoef poewfmpoWEMFPOEWF 

QMDNOWNFEINweifnMSDFPWMEPGMWEP

okefnoergno3nrogn3orngornhooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

©2018 BY OPOPASSI